Tänään meillä taas muilta ryhmäläisiltä kokemuskertomusta keikkaillasta. Marie, kun ei edelleenkään ollut sooloilemassa virallisesti, antaa muiden kertoa, miltä se tuntuu. Alla on kahden hieman kokeneeman Glamour Ladylaisen kertomukset sekä yhden meidän ihanan untuvikon jännityskertomus. Enjoy!
Timanttivaras!
Ranja de Luna on taiteilijaminäni, joka esiintyy burleskilavoilla ja -keikoilla. Olen harrastanut useita vuosia itämaistatanssia ja muutamia vuosia kaikenlaisia pari- ja lavatansseja, minkä vuoksi esitykseni usein ovat aika tanssillisia. Tanssiminen vaan on minulle SE juttu - tapa ilmaista itseäni. Glamour Ladies nimellä esiintyvän burleskiryhmän vetäjää ja opettajaa Titta Malmilaa saan "syyttää" siitä, että yleensä tulin tutustumaan burleskiin... ja heti jäin koukkuun. Burleskissa minua viehättää burleskin naisellisuus sekä ihanat vaatteet: mikään määrä bling blingiä ei voi burleskissa olla liikaa. Lisäksi burlesksissa yhdistyy minulle mieluisat asiat: musiikki, tanssiminen ja näytteleminen.
Olimme nyt kolmatta kertaa burleskishown merkeissä valloittamassa Montun esiintymislavan. Yleisöä on iloksemme joka kerralle riittänyt tungokseen asti. Tunnelma on aina ollut huikea sekä bäkkärillä että lavalla ja tuntunut ulottuvan myös yleisöön asti. Lauantaina esityksessäni timanttivaras ryöväsi kassakaapin ja hurmioitui löytämistään timanttikoruista Bondin "Diamonds are forever" tahtiin ja poliisiautojen sireenien soidessa ehti juuri ja juuri paeta ennen poliisien tuloa.
 |
| Kuva: Arto Naskali |
Ryhmässämme on mahdottoman hyvä yhteishenki. Jo ennen esitystä voi kavereille treenitunnilla esittää soolonsa ns. kenraaliharjoituksena ja saada palautetta sekä hyviä ideoita esityksen kehittämiseksi ja parantamiseksi että myös niitä korjausehdotuksia jutuista mitä ehkä kannattaisi jättää pois esityksestä. Kavereita kannustetaan ja yhdessä jännitetään. Jännitystä puretaan ennen keikkaa kirjoittelemalla kommentteja ryhmän sivulle ja lukemalla muiden kommentteja ja kannustuksia, treeneissä ja sitten myös paikan päällä pukuhuoneessa ja bäkkärillä heittämällä huulta, nauramalla ja myös hermoilemalla yhdessä. Pukuhuoneessa esitykseen valmistautuessa on aina hallittu kaaos, korsetteja, sukkia, puuhkia, vaatteita ja meikkejä lojuu joka paikassa. Valmistautuessa autamme toisiamme ja jos joltakulta on jotain unohtunut kotiin, niin yleensä joltain toiselta löytyy jotain, millä puute saadaan paikattua.
Sinänsä lavalle nouseminen ei ole minulle uutta. Olen aikaisemmin muissa yhteyksissä tottunut olemaan lavalla laulaen, tanssien sekä näytellen... vai voiko lavalle nousemiseen koskaan ihan täysin tottua... Toivottavasti ei, koska pieni jännittäminen nostaa adrenaliinia, mikä joka kerta auttaa yrittämään tehdä parhaan suorituksensa lavalla. Joka kerta lavalle nouseminen jännittää, varsinkin juuri ennen H-hetkeä, mutta kun sinne lavalle on noussut, niin siihen tunteeseen ja fiilikseen jää koukkuun ja sinne haluaa aina uudelleen ja uudelleen.
Ranja de Luna
Minut löytää myös Facebookista
https://www.facebook.com/ranja.deluna
Ensimmäinen esiintyminen!
Keikkapäivän aamu koitti paljon nopeammin kuin osasin odottaa. Vielähän tähän hetkeen oli jäljellä kuukausi! Heräsin aamulla hyvinkin aikaisin, jotta ehtisin Monttuun viideksi. Onko kaikki tavarat kasattu? Kävinkö suihkussa? Ehdinkö meikata? Koska pitää lähteä? Missä mun hanskat on? Miten voin stressata näin paljon 10 sekunnin lavalla oloa?
Varsinaisesti en tuntenut kovinkaan suurta jännitystä, mutta jälkikäteen ajateltuna jännitys oli kyllä läsnä. Päivän ruoka koostui kahdesta väkisin alas tungetusta voileivästä juuri ennen lähtöä. Puoli viideltä lähdimme ajamaan keskustaan ja tarkoitus oli treffata Lady Tiger Montun edessä, että varmasti osaan perille. Kun perille päästyäni kuljimme alakerrassa sijaitsevaan Monttuun, tunsin ensimmäisen kerran jännityksen. Paikalla oli täysi tohina päällä tiiviissä tilassa koristelujen merkeissä. Kun tila oli hallussa ja valmis, siirryimme bäkkärille valmistautumaan.
Takahuone oli varsin tiivis tila, mutta yllättävän hyvin se veti kaikki naiset ja herrasmiehen! Takahuoneessa oli mieletön tunnelma. Kaikki nauroivat ja höpöttivät. Ennen kaikkea, kaikki auttoivat. Korsettia kiristeltiin, sukkahousuja lainailtiin, kun omat oli rikki, autettiin päättämään koruja jne... Dame Sandra, meidän mahtava emäntämme, auttoi meikeissä ja ripsien laitossa ja tsemppasi isosti kaikkia. Aika kului kovin hitaasti, mutta yhtäkkiä kello olikin 22.00 ja showtime läheni, joten siirryimme suurena joukkona kohti ykkösbäkkäriä.
 |
| Kuva: MSK Photography |
Ykkösbäkkärilllä jännitys hulahti vatsaani. Tunsin täriseväni ja olin varma että oksennan mönkerönaamariini sisään. Kun aloitus venyi pitkän jonon takia, meinasin jo rynniä ovesta ulos. Hymyilin koko ajan ja yritin peitellä omaa jännitystäni, koska näin toisen jännittävän vielä enemmän. En tiedä, kuinka hyvin se sitten onnistui... Vihdoin pääsimme ovesta ravintolaan sisään! Kulkeminen takahuoneesta lavalle oli melkoisen hankalaa, sillä hämärässä ravintolassa naamarin takaa ei oikein nähnyt. Selvisin kuitenkin kaatumatta lavalle! Kun mömmerötanssimme alkoi, oli jännitykseni kadonnut tipotiehen! Kun poistuin lavalta, halusin takaisin! Oli aivan mahtavaa esiintyä!! Oli kuitenkin aika päästää muut lavalle ja siirtyä yleisöön nauttimaan esityksistä. Kun Poppy Red poistui viimeisen esityksen jälkeen lavalta, sanoin miehelleni, että nyt me haemme RUOKAA. Jännitys oli lauennut ja nälkä palannut.
Pari seuraavaa päivää menikin vähän yläpilvissä. Olin haikea, koska esitys oli ohi ja janosin lisää. Olen jo suunnitellut omaa sooloakin! Ehkä vielä on sen aika, mutta ei tänään. Seuraavaa keikkaa odotellessa!
♡lla Ruby Cinnamon
Miltä ilta tuntui MariLee Caramelin silmin?
En tällä kertaa osallistunut alkuillan valmisteluihin, vaan tulin paikalle vasta ennen illan shown läpimenojen alkua. Tunnelma oli mukavan rento ja homma saatiin hoidettua läpi joutuisasti, jonka jälkeen jäikin runsaasti aikaa ottaa rennosti. Itse pelkäsin bäkkärillä olevan kauhea "hölö-hölö-iik-iiks-kihi-kihi" -fiilis, koska joukossamme oli tällä kertaa niin monia, jotka eivät olleet aiemmin esiintyneet ja asiaa oli panikoitu facebook-keskusteluryhmässämme hyvinkin aktiivisesti laidasta laitaan ja tämä koski siis enimmäkseen ihan sitä illan aloittavaa ryhmäesitystä, mutta tokihan se jännittää, jos ei ole lavalla aiemmin käynyt.
Itse vältin tämän kaiken panikoimisen linnoittautumalla kaikessa rauhassa ns. kakkosbäkkärin peräkämmarin viimeiseen nurkkaan ja siellä sain puhallella rauhassa sekä auttaa muutamaa muuta esiintyjää saamaan esiintymisvermeensä kasaan. Toki kolmatta settiä odotellessa ehti hyvin käväistä myös itse Montussa moikkaamassa ystäviä. Tunnelma oli kuitenkin paikassa sen verran kuuman kostea, että päätin heti alkuunsa vetäytyä takaisin sinne omaan nurkkaani. :D
 |
| Kuva: MSK Photography |
Itseäni jännitti, kuten aina, vasta siinä vaiheessa, kun on siirtynyt sinne ykkösbäkkärille ja seisoo siinä odottamassa oven takana omaa vuoroaan. Jalkoihin iskee joka kerta joku ihmeen spagettisyndrooma ja kädet tärrää. Jotain merkillistä minussa kuitenkin on, koska yleisö sytyttää minussa esiintymisen riemun ja vedän sitten hyvinkin fiiliksellä.
Ilta oli kaikin puolin todella ihana. Tällä kertaa iski jostain syystä seuraavana päivänä aivan kauhea väsy ja sama tyhjä olo jatkui vielä maanantainakin. Tiistaina olin varmaan jo pudonnut takaisin maan pinnalle, koska tunsin olevani jälleen oma itseni, enkä mikään MariLee Caramel.
Kommentit
Lähetä kommentti