Alkusyksyn pohdintoja

Näin viikonloppuisin ja keikan alla tulee pohdittua kaikkea maan ja taivaan väliltä ja joskus pohdinnat saattavat olla hyvin sekaviakin. Kuitenkin halusin jakaa kanssanne muutamia asioita.

Minulla oli kesän aikana kunnia ja ilo vetää ensimmäinen burleskiworkshop yhdelle vanhimmista ystävistäni (olemme siis tunteneet kauan, hän ei ole vanha. HEH). Workshop oli osa hänen polttareitaan ja varmaankin myös ainoa syy, miksi en kieltäytynyt vetämästä koko hommaa. Lisäksi ajattelin voivani vetää homman, koska kysymys oli ihan täysin perusasioiden äärellä olemisesta ja ajattelin, että ehkä minulla saattaa olla jo käsitystä niistä. Ja tietenkin tiesin saavani tukea, ohjausta ja tarvittavat tavarat itse Porin päämadamelta.

workshoppia vetämässä

Noh, workshop meni hyvin, eikä siitä toistaiseksi sen enempää, mutta jälleen oma epävarmuuteni pääsi yllättämään minut. Miksi, voi miksi aina tarvitsen jonkun potkimaan itseäni tälle muhkealle takalistolle ennen kuin tartun mahdollisuuksiin? Vaikea käsittää. Stereotyyppisen naiskäsityksen tavoin elän melkoista vuoristorataa. Joskus uhkun itsevarmuutta ja joskus olen niin epävarma, että haluaisin olla kallion kolossa piilossa. Olen hyvin lähellä jo sitä ajatusta, että olen fyysisesti ja lähes muutoinkin hyvä juuri näin, joten sitä ei tarvitse pohtia. Ehkä nyt epävarmuus alkaakin kohdistumaan omaan osaamiseen. Ajattelen kuitenkin, että olkoon opetuksen aihe mikä tahansa, opettajalla on suuri vastuu sen opettamisessa. Jos opettaja ei ole ymmärtänyt asiaa oikein niin "oppilaatkaan" eivät tule ymmärtämään sitä oikein, he voivat vain luulla niin. Silloin siis opetus johtaa harhaan eikä ole opetettavalle asialle eduksi. Ja minähän haluan olla eduksi.

Varmistaakseni, että opetus oli mennyt oikein ja myös ystäväni mielenkiinnon vuoksi näytin workshopin lopuksi dvd:ltä kaksi esitystä. Toinen oli omani, jonka tiesin ystäväni haluavan nähdä ja toinen oli tietenkin Madame BlaBlaan, joka sopi muutoin aiheeseen. Palaute oli TIETENKIN hyvää, mikä on aina mukava kuulla. Jälleen kuitenkin kuulin tämän: "Rohkeita naisia." En tietenkään ottanut tätä negatiivisena kommenttina, mutta en voi myöskään sanoa, että täysin ymmärtäisin kommenttia. Harmittaa, kun en ole kysynyt, mikä esiintymisessä on rohkeaa? Esiintyminen itsessään, koska siihen kuuluu vaateiden pois ottaminen vai ylipäätään lavalle nouseminen? Mitä on rohkeus?

Odottamassa jännittäen, ei peläten.
Mukana MariLee Caramel ja Lady Tiger.
Kuvaajana Ranja de Luna

Voi olla, että kyselen ja pohdin näitä, koska en koe itseäni erityisen rohkeaksi naiseksi. En koe, että rohkeudessani nousen lavalle ja annan itseni arvioitavaksi yleisölle tai kenellekään/millekään muullekaan. Ajattelen, että rohkeus on sitä, kun voittaa pelkonsa tai ylipäätään tekee jotain, mikä pelottaa. Tietenkin lavalle nouseminen aina jännittää, mutta en koe rohkeuden olevan se, minkä avulla pääsen lavalle, koska se ei kuitenkaan pelota vaan haluan mennä sinne.

En ajattele, että menen lavalle ylipäätään tietenkään arvioitavaksi. Ajattelen enemmänkin meneväni sinne, koska nautin burleskista, esiintymisestä ja itsestäni ja haluan jakaa tämän hyvän olon ja nautinnon yleisön kanssa. Miksi se sitten pitää jakaa? NO, ovathan juhlat ilman vieraita hieman tylsät, eikö? Parhaintahan on, kun hymyillessäsi vastaantulevalle ihmiselle hän hymyilee takaisin. Näin toivon lavallakin tapahtuvan. Kun annan ilmoille omaa hyvää oloa, saan vastalahjaksi huomata yleisön huokuvan hyvää oloa ja tämä nyt vain sattuu olemaan minulle ominainen taiteenmuoto.

Näin lyhyesti, mitä on mielessäni nyt pyörinyt näin esiintymiskeikan aattona. Olen myös pohtinut mm. miten harrastus on vaikuttanut vaatehuoneeni sisältöön ja mitä tämä kaikki kertoo jälleen minusta, mutta nyt on parempi siirtyä jälleen treenaamiseen ja jakaa näitäkin sekalaisia pohdintoja kanssanne myöhemmin.

PUSUIN JA HALEIN ETEENPÄIN!!!